torstai 3. heinäkuuta 2014

Sekarotuisen kanssa harrastaminen

Harrastaa voi toki ilman tulostavoitteita tai yhtään koetta tai kilpailua, mutta monet miettivät mitä kaikkea sekarotuisen kanssa voisikaan tehdä. Yritän koota tähän mahdollisimman selkokielisesti eri lajeista tietoa, mitä sekarotuisen kanssa harrastaa ja millä tasolla. Samalla tämä listaus toimii muistilistana eri koiraharrastuslajeista.

Rokotusten voimassaolo vaaditaan kaikilta koirilta osallistuttaessa virallisiin tapahtumiin, kisoihin tai kokeisiin. Vanhentuneet rokotukset tulee uusia viimeistään 14vrk ennen virallista tapahtumaa. Lisätietoa rokotusmääräyksistä kennelliiton sivuilta.

Virallisiin kokeisiin ja kilpailuihin vaaditaan myös tunnistusmerkintä sekä omistajatodistus sekarotuisten (ja rekistöröimättömien rotukoirien) osalta eli ns. FIX-rekisteröinti jota ei pidä sekoittaa varsinaisiin rotukoirarekistereihin. FIX-rekisteröinnin voi tehdä sähköisesti omakoiran kautta tai paperilla. Tunnistusmerkinnän voi laittaa joko eläinlääkäri tai muu hyväksytty tunnistusmerkitsijä. FIX-rekisteröinti maksaa kennelliiton jäsenille 22e ja muille 28e + omistajantodistuksen toimitusmaksu 3,60e (hinnasto).

 © Evelina Koimäki

Agility
Agility on koirien esteratakilpailu, jossa tavoitteena on, että koira suorittaa radan esteet virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Suomessa laji on erittäin suosittu, ja harrastuspaikkoja sekä -seuroja on runsaasti. Lajin pariin pääsee ottamalla yhteyttä oman alueen harrastusseuroihin, tai agilitykoulutuksia järjestäviin yrityksiin. Agilityyn voi tutustua tarkemmin Suomen Agilityliiton sivuilla.

- Sekarotuiset pääsevät kilpailemaan kun ne on asianmukaisesti tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity ja rokotettu ja täyttävät muut kriteerit mm. iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi myös vastaanottaa ylimmässä 3-luokassa agilitysertejä sekä hyppysertejä, mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin tai maajoukkuekarsintoihin vaikka muut osallistumiskriteerit täyttyisivät.
- European Openiin saa osallistua sekarotuisen kanssa.
- Junior European Openiin (alle 18v ohjaajat) saa osallistua sekarotuisen kanssa.
- PAWC eli ParAgility Word Cup on avoin myös sekarotuisille koirille.
- IMCA eli International Mix & Breed Championship in Agility on arvokilpailu johon voi osallistua minkä tahansa rotuisen tai roduttoman koiran kanssa. PAWC & IMCA järjestetään vuosittain yhteisenä tapahtumana.

 © Birgitta Kaikkonen


Toko
Toko, eli tottelevaisuuskoulutus/tottelevaisuuskoe on jokaiselle koiralle sopiva harrastus. Tokossa tavoitteena on tarkasti, halukkaasti ja iloisesti totteleva koira. Koiran suorittamat tehtävät vaikeutuvat ylemmissä luokissa, ja toko tarjoaakin haastetta jokaiselle kouluttamisesta kiinnostuneelle. Tokon useimpia liikkeitä pystyy harjoittelemaan mainiosti yksin, mutta lajia voi harrastaa myös seuroissa tai erilaisilla tokokursseilla. Tokoon voi tutustua tarkemmin Kennelliiton lajiesittelystä.

- Sekarotuisen kanssa saa osallistua kokeisiin. Sen tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity ja rokotettu sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuisen kanssa voi saavuttaa koulutustunnukset jokaisesta luokasta (ylin koulutustunnus TK4) mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin tai muihin arvokilpailuihin, poikkeuksena nuorten SM-kilpailut joihin saa osallistua myös FIX-rekisteröidyn sekarotuisen kanssa mikäli ohjaaja on 10-17 vuotias.

Rally-toko
Rally-toko on uusimpia virallisia koiraharrastuslajeja. Rally-toko yhdistää elementtejä tokosta, koiratanssista sekä agilitystä. Laji on rennompaa kuin perinteinen toko ja kilpailemaan pääsee nopeaakin tahtia, alimman luokan ollessa melko helppo. Rally-toko tarjoaa kuitenkin maineestaan huolimatta myös paljon haasteita ohjaajille, etenkin ylimmissä luokissa. Harrastusmahdollisuudet ovat toistaiseksi keskittyneet muutamille suuremmille paikkakunnille, mutta suosion kasvaessa yhä useampi seura ja yritys tarjoaa myös rally-tokokursseja. Harrastusmahdollisuuksiin ja lajiin pääset tutustumaan tarkemmin lajiyhdistyksen sivuilla.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua rally-toko kilpailuihin. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi saavuttaa koulutustunnuksia (ylin koulutustunnus RTK4) mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin.

 © Yasmin Eklund


Koiratanssi
Koiratanssissa ohjaaja ja koira esittävät erilaisista tempuista koostuvan koreografian musiikin tahtiin. Lajissa ohjaaja pääsee käyttämään mielikuvitustaan ja taiteellista silmäänsä aivan ainutlaatuisella tavalla. Koiratanssissa kilpaillaan lähinnä kahdessa eri tyylilajissa, Freestylessä eli vapaaohjelmassa sekä Heelwork to Musicissa (HTM). HTM esitykset koostuvat seuraamisista eri positioissa ja vapaaohjelmassa kaikki temput ovat sallittuja. Lisää lajista voi lukea Kennelliiton lajiesittelystä.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua koiratanssi kilpailuihin. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi saavuttaa kunniamainintoja ja vastaanottaa koiratanssisertifikaatteja, mutta ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin.

BH-koe
BH-koe, eli käyttäytymiskoe on koe joka mittaa koiran yhteiskuntakelpoisuutta. BH ei siis ole varsinainen harrastus, vaan yksittäinen koe. BH-kokeessa on kaksi osiota, tottelevaisuusosio joka koostuu paikallaolosta, seuraamisesta, liikkeestä jäävistä ja luoksetulosta sekä kaupunkiosiosta jossa tarkastellaan koiran toimintaa häiriön keskellä. Hyväksytty BH-koe antaa mahdollisuuden jatkaa harrastamista palvelus- tai pelastuskoirakokeisiin. Lisää BH-kokeesta voit lukea Palveluskoiraliiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa voi suorittaa BH-kokeen. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut kriteerit iän ja terveydentilan osalta.

Palveluskoirakokeet
Palveluskoirakokeita on kymmentä eri lajia, mukaanlukien pelastuskoirakokeet. PK-lajit koostuvat pääsääntöisesti maasto- ja tottelevaisuusosioista. PK-lajeista suosituimpia osallistujamääriltään ovat jälki sekä haku. Harrastamaan pääsee ottamalla yhteyttä alueen palveluskoirayhdistykseen. Sekarotuisen kanssa voi harrastaa lajeja omaksi iloksi, mutta usein jo vakituisen ryhmäpaikan löytäminen tuottaa haasteita, koulutusten ollessa suosittuja ja hyvien koulutusohjaajien keskittyessä kouluttamaan tulevaisuuden kokeissakävijöitä. Lisää palveluskoiralajeista voit lukea Palveluskoiraliiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua palveluskoirakokeisiin, vaikka koira olisi suorittanut hyväksytysti käyttäytymiskokeen.
- Myöskään kaikki rotukoirat eivät pääse osallistumaan palveluskoirakokeisiin, lista koeoikeudet omaavista roduista löytyy täältä.


 © Kia Kursi


Pelastuskoirakokeet
Pelastuskoirat tekevät tärkeää työtä etsiessään kadonneita ihmisiä erilaisista ympäristöistä. Laji on aikaavievä, mutta erittäin antoisa. Valtaosan harrastajista tavoitteena eivät ole niinkään koetulokset vaan viranomaisten hyväksymän hälytyskelpoisuuden saavuttaminen. Lajissa ohjaaja pääsee myös kehittämään omia ensiapu ja suunnistustaitojaan, ja toimimaan yhdessä muun etsintäryhmän kanssa. Pelastuskoiralajeja on kolme, jälki, haku ja rauniot. Harrastuksen pariin voi olla hyvin haastavaa päästä, mikäli aitoa kiinnostusta auttamiseen ja hälytysryhmässä toimimiseen ei ole. Lisätietoa pelastuskoiratoiminnasta voit lukea liiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua pelastuskoirakokeisiin, kun koira on ensin suorittanut BH-kokeen hyväksytysti. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.

Metsästys- ja jäljestämiskokeet
Erilaisissa metsästyskokeissa mitataan koirien luontaisia käyttöominaisuuksia. Metsästystä voi harrastaa koiran kanssa, vaikkei kokeissa koskaan kävisikään. Jäljestys tarjoaa koiralle mahdollisuuden luontaiseen toimintaan, nenänkäyttöön. Metsästyskoirien jäljestyskoe, mejä on suosituin jäljestämiskoemuoto. Mejäkursseilta saa perustiedot verijälkien teosta ja ajamisesta. Lisätietoa metsästyskoelajeista löytyy allaolevasta listasta. Metsästyksestä lisää voit lukea Metsästäjäliiton sivuilta.

Kaikki metsästys- ja jäljestämiskokeet ovat auki vain rotukoirarekisteriin rekisteröidyille puhdasrotuisille koirille, eli sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta.

- Ajokoirakokeet
- Hirvikoirakokeet
- Kanakoirakokeet
- Linnunhaukkukokeet
- Luolakoirakokeet
- Noutajien kokeet
- Spanielien kokeet
- Jäljestämiskokeet


Paimennus
Paimennuskokeiden tarkoitus on mitata paimenkoirien ominaisuuksia jalostusta varten. Paimennus ei sovi kaikille roduille, vain paimenkoirille ja paimenkoirasekoituksille. Ohjaajan tulee ymmärtää paimennettavia eläimiä ja osata ennakoida koiraansa, jotta paimennus olisi turvallista kaikille osapuolille. Paimennusta pääsee kokeilemaan lähinnä joillakin lammastiloilla jotka järjestävät koulutuksia. Netissä lajiin voi tutustua lisää Paimenkoirayhdistyksen ja Kennelliiton lajiesittelyjen sivuilla.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua paimennuskokeisiin. Osallistuakseen koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja FIX-rekisteröity ja sen tulee täyttää muut lajikohtaiset vaatimukset terveydentilan ja iän osalta.
- FIX-rekisteröidyn koiran tulee suorittaa ennen virallisiin luokkiin osallistumista paimennuksen esikoe hyväksytysti.
- Sekarotuinen ei voi osallistua kansainvälisiin kokeisiin, piirinmestaruuksiin tai SM-kilpailuihin


 © Kia Kursi



Vesipelastus
Vesipelastuksessa koira suorittaa erilaisia tosielämän pelastustilanteita jäljitteleviä tehtäviä. Koira mm. tuo ja vie esineitä veneiden ja rannan välillä, pelastaa hukkuvan ihmisen sekä kuljettaa venettä. Harrastus sopii etenkin keskikokoista suuremmille koirille, joilla on fyysiset edelletykset selvitä tehtävistä. Koiran tulee uida mielellään, ja ohjaajankin on oltava kastumaan vesipelastuksen parissa. Vesipelastusta, eli vepeä, pääsee harrastamaan paikallisten yhdistysten kautta. Useimmat treeniryhmät ovat täynnä, ja halukkaita harrastajia on paljon, siksi kannattaa varautua odottamaan. Sekarotuisen kanssa on yleisesti ottaen hankalampi päästä ryhmään kuin puhdasrotuisen.

- Sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta vesipelastuskokeisiin.

Vinttikoirakokeet
Vinttikoirakokeita järjestetään Kennelliiton alaisina rata- ja maastojuoksuina sekä Greyhound Racing Liiton alaisina ratajuoksuina. Vinttikoirien juoksuissa vauhtia riittää. Vinttikoirien koetoimintaa on muutamilla suuremmilla paikkakunnilla. Kokeisiin osallistumisoikeus on vain vinttikoiraroduilla, mutta mahdollisuutta harjoitella omaksi iloksi kannattaa kysyä seuroilta.

- Sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta vinttikoirakokeisiin.
- Kaikille roduille avoimissa epävirallisissa Roturace juoksuissa pääsee kokeilemaan sprinttaamista

Veto- ja valjakkolajit
Vetolajeihin kuuluu monta vauhdikasta lajia. Lajista riippuen koiria voi olla yksi tai useampi, ja ohjaaja kulkee jalan, pyörällä, reellä tai muulla menopelillä. Canicross, eli koiran kanssa juokseminen sopii jokaiselle urheilulliselle koiranomistajalle. Vetolajeissa korostuu koiran hyvä lihashuolto sekä toimivien varusteiden merkitys. Valjakkolajejen seurat järjestävät erilaisia tapahtumapäiviä joissa pääsee tutustumaan lajeihin paremmin. Lisätietoa netistä voi lukea Valjakkourheilijoiden liiton sivuilta ja Kennelliiton lajiesittelystä.

- Kennelliiton alaiset rekikoirien kilpailu- ja käyttökokeet ovat avoimia vain puhdasrotuisille rotukoirarekisteriin rekisteröidyillä koirille.
- VULlin alaisissa kilpailuissa koiran tulee olla tunnistusmerkitty sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset vaatimukset terveydentilan ja iän osalta.


 ©  Kia Kursi


Näyttelyt ja junior handler
Koiranäyttelyissä jokaista koiraa arvioidaan verraten koiran ulkonäköä rotumääritelmään. Näyttelyiden tavoitteena on antaa kasvattajille tietoa kasvattiensa ulkonäöllisestä laadusta ja näin toimia yhtenä jalostuksen mittarina. Koiranäyttelyt ovat ylivoimaisesti suosituin harrastusmuoto koirien kanssa, ja ne ovat monille koiranomistajille mieluisia sosiaalisia tapahtumia. Junior handler on nuorten esittäjien kilpailu, jossa koirat esitetään mahdollisimman hyvin, tuoden koirien parhaat puolet esiin. Näyttelyistä kerrotaan lisää Kennelliiton esittelyssä.

- Osallistuakseen näyttelyihin koiran tulee olla puhdasrotuinen ja rekisteröity rotukoirarekisteriin. Samat säännöt koskevat myös Junior Handler koiria, eli sekarotuinen ei voi osallistua virallisiin näyttelyihin myöskään JH-kehässä.


Luonnetestaus sekä MH-luonnekuvaus
Luonnetesti ja MH-luonnekuvaus ovat luonteen virallisia testausmuotoja, eivät harrastuksia tai koemuotoja. Luonnetestin tavoitteena on mitata koiran ominaisuuksia kuormituksen alla ja luonnetestissä ominaisuudet pisteytetään. Loppupisteitä tärkeämpää on kuitenkin osa-aluekohtaiset pisteet ja niiden keskinäinen tasapaino. MH-luonnekuvaus on kehitetty alunperin ennenkaikkea nuorten koirien luonnekuvaukseksi. Luonnekuvauksessa on kymmenen eri testiosiota joissa tarkkaillaan koiran käyttäytymistä. Lisätietoa luonnetestistä ja MH-luonnekuvauksesta löytyy Kennelliiton sivuilta.


- Osallistumisoikeus vain puhdasrotuisilla rotukoirarekisteriin rekisteröidyillä koirilla.


 © Kia Kursi



Epävirallisia harrastuksia

Epävirallisissa harrastuksissa ja kilpailuissa ei ole vakiintuneita sääntöjä, joten osallistumisohjeet ja mahdollisesti osallistumista rajoittavat kriteerit on hyvä selvittää järjestäjältä etukäteen. Useinmiten epävirallisissa harrastuksissa ja kilpailuissa vaaditaan vain voimassa olevat rokotukset.

Match Show
Match Showt eli mätsärit ovat epävirallisia leikkimielisiä koiranäyttelyitä. Mätsäreissä arvosteluperusteina on tuomarista riippuen useinmiten koirakon yhteistyö ja koiran kunto. Yleensä osallistumiseen ainut vaatimus on ajantasalla olevat rokotukset. Sekarotuiset osallistuvat järjestäjästä riippuen joko omaan luokkaansa tai isojen/pienten koirien luokkiin. Kennelliiton pätevöimät näyttelytuomarit eivät saa arvostella sekarotuisia koiria, joten mikäli match showssa on virallinen ulkomuototuomari niin sekarotuista koiraa ei voi ilmoittaa luokkaan.

Flyball
Flyball on vauhdikas joukkuekilpailu jossa koirat suorittavat neljä hyppyestettä ja hakevat pallon automaatista palaten hyppyesteiden kautta takaisin ohjaajiensa luo. Suomessa laji ei ole saavuttanut suurta suosiota vaan on lähinnä näytöslaji. Lajista kiinnostuneille on satunnaisesti tarjolla erilaisia kursseja ja tapahtumapäiviä.

Frisbee
Frisbee on yksi tuoreimmista koiraharrastuslajeista Suomessa. Frisbeessä on erilaisia lajeja, pituusheittoa, tarkkuusheittoa ja freestyleä joka yhdistää koiratanssin frisbeehen. Harrastuksesta kiinnostuneille lisätietoa löytyy Suomen Frisbeekoirien sivuilta, johon on myös koottu ohjeet lajin aloittamiseksi.

Dobo
Dobo on Suomessa kehitetty liikuntamuoto jossa koira ja omistaja tekevät erilaisia lihaskuntoharjoituksia tasapainotyynyjen ja erityisen dobopallojen avulla. Kursseista ja lajista voit lukea lisää Dobosivuilta.

Pallopaimennus
Pallopaimennuksessa nimensä mukaisesti koira paimentaa palloja maaliin. Koira liikuttaa palloja kuonollaan, päällään ja rinnallaan ohjaamalla. Pallojen määrää lisäämällä paimennus vaikeutuu. Pallopaimennus sopii myös koirille joilla ei paimennusviettiä ole. Lajista lisää täällä.




Unohtuko jotain?
Kerro se minulle, pyrin pitämään listan tiedot ajantasalla.



6 kommenttia:

  1. Tosi hyvä tietopaketti! Itseltä kun löytyy koira, jonka rotu ei ole FCI:n alla, niin joutuu vähän eri tavalla juttuja miettimään. Onneksi sen taipumusten puolesta agility, toko tai koiratanssi voisivat olla sille sopivimpia vaihtoehtoja, ehkä myös jotkin VUL-lajeista. Puhdasrotuisten kisoista mejä ja ratajuoksu mietityttää eniten, mutta onneksi voi harrastaa ilman kisatavoitteitakin! Mutta hyviä asiapostauksia, jäin myös seurailemaan blogia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On tämä koiramaailma yksi viidakko kyllä yhdistystyksineen ja liittoineen, itsekkin menin "muutamaan" otteeseen aika solmuun kun postausta kokosin. Hyvä että tästä postauksesta on hyötyä!

      - Dora

      Poista
  2. Jos jaksat perehtyä, niin tähän voisi lisätä nose workin. Se on kaikille koirille sopiva harrastus. jossa koira opetetaan etsimään tiettyjä hajuja. Tässä vielä linkki amerikkalaisen yhdistyksen sivuille. https://www.nacsw.net/ Ainakin tässä yhdistyksessä kisoihin saavat osallistua myös sekarotuiset.

    Tietenkin koiran voi opettaa etsimään hajuja ihan ilma nose workia, mutta tässä olisi valmis konsepti kisoineen ja titteleineen, jota soveltamalla joku innokas voisi lähteä kehittämään Suomeen nose work toimintaa. Ruotsissa on jonkinlaista toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Koitan ehtiä päivittelemään listaa ja melkeinpä Suomessa (vielä) tuntemattomat lajit ansaitsisi ihan oman tekstinsä.

      - Dora

      Poista
  3. Hatun nosto yhteenvedolle,
    Vetourheilulajeista SPKL:n puolella on vetohiihto, joka on avoin kaikille rotukoirille.
    A-rodut, kaikille roduille avoin
    B-rodut, kaikille muille paitsi seisoville lintukoirille
    C-rodut, kaikille muilla avoin paitsi seisoville lintukoirille, dobermanneille ja suursnautsereille

    VUL:n puolelta hieman tarkempi osoite lajiesittelyihin
    http://www.vul.fi/wanhat-sivut/sulanmaanlajit.htm
    Kickbike ja kickpark on uudet lajit, josta parhaiten löytyy lajikuvausta
    http://www.kainpo.com/potku-urheilu/potkiminen-talvella/koirapotkuttelu

    Uudellemaalle ollaan lisäksi perustamassa vetourheilulajeihin keskittyvää yhdistystä
    Uudenmaan vetokoira urheilijat, jonka perustamiskokous on 4.6.2015 - Tuusula,
    jonne kaikki ovat tervetulleita rotuun ja ohjaajaan katsomatta - kaikki tervetulleita.

    VastaaPoista
  4. Olipa kattava ja hyvä tietopaketti!

    VastaaPoista